Tuotantoinsinööri

Sijainti: Pirkanmaa
Tehtäväalue: Tuotantotyö
Hakuaika päättyy: 30.09.2016
Tehtävän kuvaus: Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96 % työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana.

Hei sinä tuotantoinsinööri,
oletko miettinyt hakea uusia haasteita työurallesi?

Me Nordic Henkilöstöpalveluilla rekrytoimme vuosittain useita teollisuusalan asiantuntijoita eri tyyppisiin työtehtäviin.

Tuotantoinsinöörinä työtehtäviisi tulee kuulumaan mm. vastuu laitteiden toiminnasta ja kunnossapidosta, prosessien suunnittelusta ja ohjauksesta sekä laitteiston kehitystyöstä omalla vastuualueella tavalla, joka varmistaa tuotannossa parhaan mahdollisen tuloksen niin määrän, laadun kuin ympäristöasioidenkin suhteen.
Lisäksi osana työnkuvaa on osaston uusiin laitteisiin, menetelmiin ja prosesseihin liittyvän kehitystyön johtaminen sekä projektien ja muun kehitystyön toteuttaminen ja niihin osallistuminen.

Työntekijänä olet:
-päämäärätietoinen
-luotettava
-vastuuntuntoinen
-varustettu korkealla työmotivaatiolla

Laitathan työhakemuksesi sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla osaamisestasi, työtaustastasi sekä käytettävyydestäsi.
Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.

Palaa